Joululahjakirjoja

Pukin kontista ilmestyi tänä vuonna kolme kirjaa: Kaisa Ikolan Kaksi oikein yhteen, Sofie Sarenbrantin Syntipukki ja Läckbergin ja Fexeuksen Kangastus.

Ennen kuin luin yhtään niistä, luin uudestaan Ikolan ensimmäisen neuleromaanin Oikein nurin. Sen olin lukenut ensimmäisen kerran jo vuosia sitten, silloin kun Kaisa jakoi sitä netissä niin, että hintana oli lahjoittaa johonkin hyväntekeväisyyskohteeseen. En enää edes muistaa mihin lahjoitin, mutta muistan kuinka printtasin koko kirjan, kun en jaksanut lukea sitä tietokoneen ruudulta. Kun kirja sitten muutama vuosi sitten tuli saataville ihan painetussa muodossa, ostin sen, koska tykkäsin siitä niin kovasti. Sen maailma on niin tuttu, nostalginen ja houkutteli taas pitkästä aikaa tarttumaan puikkoihin.

Kaksi oikein yhteen oli sekin hyvä, ja vilkastutti neulomiselämää osaltaan. Mutta aivan samaan se ei vielä yltänyt kuin edeltäjänsä. En tiedä vaatiiko tämäkin muutaman vuoden nostalgiankasvattelun, vai pari vuotta lisää ikää Suden Pennulle, niin että angstisen teinin kasvattamiseen on helpompi samaistua, mutta ainakin ensilukemalta jotain jäi laimeaksi. Silti jäin innolla odottamaan jatkoa, ja ostan varmasti jos sellaista ilmestyy.

Syntipukki on osa Sarenbrantin Emma Sköld -sarjaa, johon tutustuin vasta viime jouluna ja jota olen siis siitä asti hiljalleen keräillyt. Sarjassa on pitkänä jatkuva perusjuoni Emman omasta elämästä, ja siihen kietoutuu yhä useampi mysteeri, joihin Emma poliisin työssään törmää. Sujuvaa ja helppolukuista ruotsalaisdekkaria on aina ilo lukea.

Kangastuksen lukemista olen vähän pitkittänyt. Sarjan aiemmat osat Mentalisti ja Kultti sisälsivät varsin raakaa väkivallan kuvausta, kuten Läckbergin muutkin kirjat monesti. Ehkä olen vähän erityisherkkä, mutta minulla kovin värikkäästi sanoitettu väkivalta painuu helposti liiankin eläviksi mielikuviksi ja palautuu uniin. Siispä olen yrittänyt lukea Kangastusta vain aamulla, eikä siten ole vielä kovin pitkälle päässyt. Sarja on kuitenkin saanut minut täysin koukkuun kiinnostavilla arvoituksillaan ja helposti samaistuttavilla päähenkilöillään. (Mitä tämä kertoo minusta?)

Kirjamakuni yleisesti ottaen on "kevyttä, helppoa ja nopeaa". Suuret klassikot jäävät minulta yleensä puolitiehen, ellei aihe ole jostain syystä erityisen kiinnostava. Dekkarit ja romanttinen hömppä uppoaa parhaiten, kunhan käytetty suomen kieli on hyvää. Ja huumori ja sanoilla leikittely on aina plussaa. Jos mieleesi tulee mahdollisesti minulle sopivaa luettavaa, niin saa vapaasti vinkata!