Sutta ja sekundaa

 Tämä vuosi on ollut hyvä. Varsinkin loppuvuodesta olen ollut lähes onnellinen. Töissä on mennyt mukavasti ja lisäksi olen jaksanut ulkoilla, lukea kirjoja ja tehdä käsitöitä. Tietenkin vuoteen on kuulunut kaikenlaista harmiakin, kuten nyt kolmatta viikkoa yskityttävä korona tai täiepidemia Pennun luokalla. Mutta kaikesta on selvitty. Vuosi lähestyy loppuaan ja koko perhe on jokseenkin hyvissä ruumiin- ja sielunvoimissa, mitä muuta voisi toivoa? No mitä toivoisin ensi vuodelta? 1. Seesteistä oloa, kykyä rauhoittua vaikeissakin tilanteissa, levollista hyväksyntää sille, että kaikkia asioita ei voi hallita. Myös syvää luottamusta siihen, että kaikki on lopulta korkeemmassa kädessä.  2. Voimaa elää omannäköistä elämää. Uskallusta kieltäytyä asioista, jotka eivät tunnu omilta ja rohkeutta kokeilla uusia asioita oikealla hetkellä. 3. Kykyä nähdä ihmiset ympärilläni ja kulkea heidän rinnallaan. Taitoa olla lempeä olematta imelä, joustava jäämättä jalkoihin ja jämäkkä olematta kova. Myös itse

Tällaisia on nyt työn alla. Olen virkannut paljon vähemmän kuin neulonut, joten tuntuu, että nämä etenevät kovin hitaasti. Neljä tehtynä ja 40 edessä. Aloitin suurimmista, että työskentely tuntuisi mieluummin nopeutuvan kuin hidastuvan. Lankana ikivanha Novita Helen, koukku 3.

Villasukat vohveliresorilla, Austerman Step 6, puikot 3. Valepalmikkokämmekkäät, ohje Tuluskukkaro . Novita 7 veljestä Noki, puikot 3,5. PotatoPug , 7 veljestä ja jämälankoja, koukku 2,5. Kuutiokettu, ohje täältä . Novita 7 veljestä ja jämälankoja, koukku 2,5. Mini Octopus amigurumi . Alize Velluto, koukku 2,5. Ilotulitus-sukat omalla perussukkaohjeella,  Novita 7 veljestä Noki ja Novita majakkasaari, puikot 3,5.

Kuljen kotona kesät talvet villasukat jalassa. Niin myös puolisoni ja Pentuni. Sukkia siis kuluu, ja tähän asti neulomistahtini on juuri ja juuri riittänyt pitämään perheen sukissa. En tiedä johtuiko oikeasti neuleromaanin nostattamasta innosta vai keski-iän kriisistä, mutta muutamat viime viikot olen neulonut aivan vimmaisasti. Ja neulomisen välissä virkannut amigurumeja ja muita pikku ötököitä Pennun iloksi.  Tässä marraskuun sukkasatoa: Kaaripitsisukat, Novita Nalle Haave, puikot 3. Oma versiointi  Novita Fazer -sukkalehden sinisistä sukista,  Novita 7 veljestä Laivasto ja Turve, puikot 3,5. Körttisukat, Novita 7 veljestä Laivasto  ja Novita Muumi Majakkasaari, puikot 3,5.

Aiemmin olin vakaasti sitä mieltä, että kirja on kirja vasta kun siinä on kannet ja sivut. Kirjan lukuelämykseen kuului uuden kirjan haistelu ja karheiden sivujen selailu. Ja fyysisten kirjojen, kirjasarjojen keräily! Mikä tunne kun kirjahyllyssä on viimein koko sarja täynnä! Kuitenkin otin kokeiluun ja lopulta tilasinkin itselleni Bookbeatin. On sangen näppärää, kun voi kuunnella kirjoja neuloessa, tai lukea niitä puhelimesta vaikka bussissa. Mutta samaa fiilistä siitä ei saa. Aion siis edelleen ostaa suosikkikirjailijoitteni kirjoja myös fyysisinä opuksina, vaikka minun kannaltani siinä ei ole taloudellisesti mitään järkeä. Haluan kuitenkin tukea eniten lukemiani kirjailijoita minimaalisia e-kirjakorvauksia enemmän. Lisäksi Bookbeat aiheutti minulle järkytyksen: suurin suosikkihömppäkirjailijani Tuija Lehtinen on suoltanut kaikkien viihdyttävien ja hauskojen romaaniensa ja dekkareittensa lisäksi ison kasan mitä laaduttominta kioskikirjallisuutta. Olisin ollut paljon onnellisempi, jos

Pukin kontista ilmestyi tänä vuonna kolme kirjaa: Kaisa Ikolan Kaksi oikein yhteen, Sofie Sarenbrantin Syntipukki ja Läckbergin ja Fexeuksen Kangastus. Ennen kuin luin yhtään niistä, luin uudestaan Ikolan ensimmäisen neuleromaanin Oikein nurin. Sen olin lukenut ensimmäisen kerran jo vuosia sitten, silloin kun Kaisa jakoi sitä netissä niin, että hintana oli lahjoittaa johonkin hyväntekeväisyyskohteeseen. En enää edes muistaa mihin lahjoitin, mutta muistan kuinka printtasin koko kirjan, kun en jaksanut lukea sitä tietokoneen ruudulta. Kun kirja sitten muutama vuosi sitten tuli saataville ihan painetussa muodossa, ostin sen, koska tykkäsin siitä niin kovasti. Sen maailma on niin tuttu, nostalginen ja houkutteli taas pitkästä aikaa tarttumaan puikkoihin. Kaksi oikein yhteen oli sekin hyvä, ja vilkastutti neulomiselämää osaltaan. Mutta aivan samaan se ei vielä yltänyt kuin edeltäjänsä. En tiedä vaatiiko tämäkin muutaman vuoden nostalgiankasvattelun, vai pari vuotta lisää ikää Suden Pennulle

Viime yönä, suden hetkellä se iski: ajatus, että voisiko vielä löytää itselleen blogiyhteisön. Muistelen kaiholla sitä aikaa, kun kaikki neuloivat ja kaikki bloggasivat. Joululahjaksi saamani Kaisa Ikolan Kaksi oikein yhteen pakotti lukemaan ensin uudestaan myös Oikein nurin -kirjan ja sitä lukiessani itkin. Kaipaan niin syvästi yhteisöä, ystäviä, laumaa. Vaan onko blogiyhteisöjen aika ohi? Onko kaikki elämä nykyään instassa tai snapissa? Onko yksinäisen Suden mahdollista löytää rinnalla kulkijoita, edes nimettömiä nimimerkkejä, vai jääkö blogi pelkäksi päiväkirjaksi, oman muistin tueksi. Vaikka ajatus lähti neuleblogeista, tämä ei tule olemaan pelkkä neuleblogi, vaan ajattelin kirjoitella myös muista asioista, kuten kirjoista, päivän pienistä iloista ja mieliharmeista, mitä ikinä nyt sitten tällaisen keski-ikäistyvän susiemon elämään mahtuukaan. Lue, jos kiinnostaa. Kerro, jos tunnistat fiiliksiä. Seuraa, jos löydät samaistumispintaa.