Pullistuma

 Sain viimein virallisen diagnoosin selkäkivuilleni. Magneettikuva todensi sen mitä kaksi kuukautta kestäneet oireetkin kertoivat, välilevynpullistuman oireiden aiheuttajaksi. Kuukausi-pari katellaan lähtisikö parempaan, ja jos ei niin sitten harkitaan leikkausta. 

Ihmettelin ääneen, lähettäiskö tätä todella leikkaamaan, vaikka olen pystynyt käymään töissä koko ajan, olen siis ollut tavallaan työkuntoinen. Lääkärin mukaan en ole työkuntoinen vaikka töissä käynkin. Kiva kuulla. Olisin saanut sairaslomaa, mutta en ottanut, koska työ on ainoa mitä pystyn tällä hetkellä tekemään. Tulisin hulluksi jos vaan makaisin kotona. Edes kaupassa en pysty käymään, vaikka töihin  pystynkin. Mun työssä kun voi aika hyvin tauottaa seisomista ja kävelyä ja istua juuri niin paljon kuin haluaa. 

Eli nyt vaan kädet ristiin, että pieni aavistuksenomainen oireiden helpottaminen ei ole vain kuvittelua vaan käännekohta parempaan päin. Saishan tää jo alkaa parantua.

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Taivasmatkasukat ja sateenkaarisukat

Välihommia

Sittenkin lapaset